21.12.2015


Syyskauden kuulumiset sote-yritysten tutkimuksesta

Osana SoteYBoost-hanketta on menneen syksyn aikana aloitettu tutkimus sosiaali- ja terveysalan yritysten kasvuvaiheista. Olen tavannut loka-joulukuun aikana hankealueella kymmenen sote-yrityksen toimitusjohtajaa, jotka yhtä lukuun ottamatta ovat myös itse yrittäjiä. Haastattelut ovat kestäneet 40 minuutista pariin tuntiin. Kaikki haastattelut on äänitetty haastateltavan luvalla, jotta saamme kaikki tärkeät asiat mukaan ilman muistiinpanovääristymiä varsinaiseen analyysiin.

Tutkimuksen taustalla on tutkimusryhmän laaja ja kansainvälinen teknologiayritysten kasvuvaiheiden tutkimus, josta ryhmällä on useita julkaisuja alan kansainvälisissä tiedelehdissä (ks. lähteet tekstin lopussa). Tutkimusten aikana havaittiin että, vaikka teknologiayritysten kasvuvaiheet tunnetaan jo verrattain hyvin, palveluyritysten kasvuvaiheita ei tunneta riittävästi. Nyt tehtävät sotepalveluyritysten haastattelut pohjautuvat ryhmän julkaisuvaiheessa olevaan palveluyritysten kasvuvaiheita käsittelevään kirjallisuustutkimukseen. Uutta palveluyritysten kasvun itsearviointikehystä käytetään nyt sote-palveluyritysten kasvumekanismien selvittämiseen Suomalaisessa liiketoimintaympäristössä. SoteYBoost-hankkeen tutkimusosiossa on tarkoitus testata saman mallin soveltuvuutta sote-alan yrityksiin ja löytää juuri sote-alalle tunnusomaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat yritysten kehittymiseen. Eri alojen tunnusomaisten piirteiden tunteminen on tärkeää, jotta yritysten kasvua ja kehittymistä voidaan tukea sopivilla toimenpiteillä.

Tutkimushaastattelut jatkuvat vielä tammikuussa ja sen jälkeen keväällä 2016 on aineiston analysoinnin aika. Tarkoitus on kuvailla sote-yritysten kehitysvaiheita ja erityisesti niitä tekijöitä, jotka ovat olleet ratkaisevia yrityksen kehittymiselle. Myös sote-alan yritysten kehitysvaiheiden vertailu muiden alojen yrityksiin on kiinnostavaa. Tarkoitus on, että tutkimuksen tuloksia päästään soveltamaan jo SoteYBoost-projektin aikana järjestettävissä työpajoissa. Kannattaa siis seurata tätä blogia ja hankkeen Facebook-ryhmää jatkossakin.

MikroENTRE/Mikroyrittäjyyden tutkimusryhmä

Oulun Eteläisen instituutin MikroENTRE-tutkimusryhmä on avannut oman tiedotus- ja keskustelukanavan Facebookissa. Ryhmässä jaetaan tietoa MikroENTREn toiminnasta, muun muassa mikroyrittäjien ydinryhmätapaamisista sekä esitellään ryhmän tutkijoita, tutkimusta sekä aluekehittämistyötä. 

Sivustomme on vasta avattu, joten käy tykkäämässä ja pysy ajan tasalla myös MikroENTREn tarjoamista palveluista: MikroENTREn Facebook-ryhmä

Rauhallista joulun aikaa ja oikein tarmokasta uutta vuotta 2016!




Anna-Mari Simunaniemi, projektitutkija
FT, TtM
MikroENTRE, Oulun Eteläisen instituutti, Oulun yliopisto
anna-mari.simunaniemi@oulu.fi


Lähteitä:

Muhos, M. 2015. Review of business growth models: methodology and the assumption of determinism. International Journal of Management and Enterprise Development., Vol 14, No 4. pp. 288-306
Muhos, M., Kess, P., Distanont, A., Phusavat, K., Sanpanich, S. 2014. Early Stages of Technology-Intensive Companies in Thailand and Finland. International Journal of Economics and Business Research (IJEBR) Special Issue on Entrepreneurship in Emerging Markets: Firm Formation, Firm Growth, and Firm Transformation. Vol 7, No 2. pp. 177-197
Muhos, M. Kess, P. Phusavat, K. Sanpanich, S. 2010. Business Growth Models: Review of Past 60 Years. Int. J. Management and Enterprise Development., Vol 8, No 3. pp. 296-315.
Muhos, M., Lee, T-R., Chang, S. Kess, P. 2014. Growth strategies in early-stage technology-based ventures. In: Yu, T., Yan, H-D. The Handbook in East Asia Entrepreneurship. Routledge, pp. 68-80

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti